MS WHITE ROSE

"Suomen kauppalaivaston
legenda"




Ylikonemestari Matti J. Nevalainen:

Olen Matti J. Nevalainen ja toimin konepäällikkönä White Rosessa 19.10 1963 - 27.6 1964 ja 1.9 1964 - 4.6 1965 eli yhteensä 530 päivää.

Tulin sähköttäjä Maija Pakarisen kanssa Avonmouthissa laivalle, joka oli Kauko Muurlan päällikkyydessä. Muurla siirtyi sitten yliperämieheksi Holger Häggblomin tullessa lomalta. Muut perämiehet olivat Lennart Hagelstam ja Veikko Kojola. Mestareita olivat Harri Jäntere, Alf Blomberg ja Pauli Räty. Nämä viimeksi mainitut kaksi ovat jo siirtyneet ajasta ikuisuuteen.

Monia tarinoita on White Rosen vaiheilta; tässä niistä yksi:

Muisteloita eräältä Intian matkalta.

White Rose oli Tanskan Itä-Aasian Komppanian aikarahtauksessa, joka alkoi joulukuussa 1964. Lastaussatamiksi oli ilmoitettu Oslon lisäksi Göteborg, Sundsvall, Gävle, Kotka, Kööpenhamina, Hampuri ja Rotterdam. Oslosta siirryimme Göteborgiin lastaamaan. Satamassa vietimme myös jouluaaton, vaikka sieltä tullut lasti oli jo sisällä. Meillä oli perinteinen laivajoulu. Yliperämiehen vaimo oli tullut Suomesta laivalle joulunviettoon. Kippari istui pöydän päässä ja yliperämiehen vaimo hänestä oikealla, minun vieressäni. Muut mestarit istuivat meidän puolella pöytää ja perämiehet ja kipinä olivat toisella puolella. Kumartaessaan tarjoilemaan lipeäkalaa rouvalle, stuertti holautti lipeäkalavadista liemet naisen syliin, kun hän hienosti yritti yhdellä kädellä pitää vatia. Kinkun tullessa pöytään, joku erehtyi sanomaan: - "Tämähän on kylmä kinkku". -"Ainahan kinkku pitää olla kylmä", sanoi kipinä. -"Meillä on aina ollut kuuma kinkku" sanoi Alf, kakkosmestari. Tästä alkoi kovaääninen keskustelu kylmän kinkun kannattajien ja kuumaa kinkkua arvostavien kesken. Tämä kinkkuasia oli pääteemana tämän jouluaaton keskusteluissa, ja se jatkui vielä tupakkasalongissa konjakin ääressä istuessamme.

Joulupäivän ruokailun jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Sundsvallia, jonne tulimme pyhien jälkeen. Siellä oli kova pakkanen. Siitä aiheutui joitakin hankaluuksia, kun kannella olevia palolinjan putkia oli jäätynyt. Lastina oli paksuja teräsputkia, jotka piti lastata välitäkille. Laiva oli melko kiikkerässä kunnossa, kun lähdimme matkalle. Onneksi ilmat olivat suosiolliset. Gävlessä poikettiin ottamaan vain pari laatikkoa, jotka tulivat laivalle moottoriveneellä. Kotkaan saavuimme vuoden viimeisenä päivänä. Lastausta ei voinut aloittaa lumisaden takia.

Iltaisin saivat Kairon naiset kyytiä, kun syvänveden seilurit pyörittivät heitä parketilla. Taisi letkajenkka olla kovasti suosiossa silloin. Holgerin mukaan pojat olivat tanssimassa "jätkälenkkaa" Kairossa.

Noihin aikoihin oli tullut käyttöön uudet rautatievaunut, jotka aukesivat katon kautta. Sieltä sai rullat nostettua pystyasennossa suoraan ruumaan. Trukki siirsi sitten rullat omalle paikalleen. Kalarannan pajalta tuli muutamia miehiä uusimaan kannen paloputkistoja. Kaasisen Olli, joka oli miesten pomo, istui jonkun kerran hytissäni ja silloin muistelimme menneitä. Lastaus keskeytyi aika-ajoin, mutta Loppiaisaattona laiva oli lastattu ja pääsimme lähtemään uudelleen Gävleen. Pääkone kävi moitteettomasti, ja melko tyyneessä säässä matkamme sujui hyvin. Gävlessä tuli vain vähän lastia, joten pääsimme nopeasti jatkamaan Tanskan maalle.

Kööpenhaminassa lastattiin Tuborg-olutta ja muita vientituotteita. Viivyimme satamassa vain yhden yön yli, joten useimmilta jäi kaupungin ilot kokematta. Laivaan oli tullut myös diplomaattipostia, joka oli sinetöity erääseen kaappiin yläkäytävällä.

Hampurissa viivyimme useampia päiviä. Eräästä Finnlinesin laivasta tuli tuttuja käymään laivallamme. Illalla piti tehdä heidän kanssa kierros Reeperbahnilla. Lastasimme erinäisiä puulaatikoita, autonrenkaita ja koneenosia johonkin tehtaaseen. Muutamia isoja peltilaatikoita tuli myös. Ne olivat täysin hitsattu umpeen. Eräs erikoisnosto oli ehkä kahdeksan metriä pitkässä puulatikossa oleva turpiinin akseli, joka oli menossa intialaiselle voimalaitokselle. Sen alle piti tehdä peti. Nostokohdat olivat merkityt punaisella maalilla. Myöhemmin Bombayssa akseli kiskaistiin keskeltä roikottaen maihin ja pudotettiin laiturille niin, että pölypilvi pöllähti ilmaan.

Seuraava lastauspaikka oli Rotterdam. Jouduimme jäämään kauas kaupungista. Sieltä tuli kaikenlaista tavaraa. Koneita ja maaleja. Jotain tynnyritavaraa lastattiin kannelle. Ne peitettiin laudoilla ja sidottiin tiukkoihin nippuihin. Bunkkeria otettiin niin paljon, että pääsisimme Adeniin asti. Viimein laiva oli saatu lastatta ja pääsimme matkan tekoon.

Välimerellä oli hyvä, myötäinen tuuli, ja vauhti oli melkein rahtaussopimuksen mukainen. Sää ei ollut vielä erikoisen lämmin, mutta kuitenkin huomattavasti mukavampi kuin pohjoisessa talviaikana. Port Saidiin saavuttuamme laivalle ryntäsi sähkömiehen, venemiehen ja kauppiaitten joukko. Sähkömiehet raahasivat keulapakalle ison valonheittimen, jota he hoitelivat yöaikaan kanavassa kulkiessamme. Kaupustelijoista burmalaisten aikarahtauksen aikana oli saanut olla rauhassa. Laiva ei ollut enää "mustalla listalla". Aikaisempi pitkäaikainen rahtaaja, Burma Five Star Line, oli ollut juutalaisten omistama firma, josta johtuen arabit eivät siitä tykänneet. Tosiasiassa juutalaisilla oli ollut vähän sanomista siinä yhtiössä, kun se oli kansallistettu ja pomoina olivat "antifasistisen kuvernementin" sotilaat.

Kippari oli kyllästynyt "kauppiaisiin". Joku laivamies oli myynyt arabille radion. Jostain syystä se ei ollutkaan tyydyttävä, joten arabi halusi antaa sen takaisin. Myyjä ei kuitenkaan löytynyt. Arabi piti kovaa melua ja uhkaili jos millä, ellei kapteeni etsi sitä miestä ja toimita rahoja takaisin. Asia ei selvinnyt. Laiva lähti ja mies huuteli ja näytteli nyrkkiään alhaalla veneessä. Kyllä laivaltakin häipyi jotain tavaraa, vaikka kaikkeen oli pyritty varautumaan. Messinkiset tankkien peilaustulpat ja paloletkujen suihkusuuttimet olivat kysyttyä tavaraa. Niistä tehtyjä koruja ja pähkinäsaksia saisi ostaa taas takaisin tullessa.

Suezin kanavan läpiajo sujui totuttuun tapaan. Narumiesten venettä, joka oli nostettu kannelle, maalattiin laivasta kerjätyllä maalilla. Katkerojärvellä seisottiin jonkin aikaa odottaen vastaan tulevan saattueen ohimenoa. Kanavan laidoilla maisemat olivat karut ja autiot. Tasaista hiekkaerämaata. Joskus oli yksinäinen talo, jonka asukki eli jollain ihmeen tavalla. Vihreätä ei näkynyt missään, vain harmaata hiekkaa.

Punaisella merellä oli kuumaa. Meriveden lämpötila hipoi koleakymmentä astetta. Pääkoneiden voiteluöljyn lämpötila oli jo vaarallisilla rajoilla. Vauhtia piti taas saada irti niin paljon, että rahtaussopimuksen määräämä vauhti edes yhtenä päivänä täyttyisi. Koko ajan mielessäni oli pelko laakerivaurioista voiteluöljyn liiallisen kuumenemisen vuoksi. Vatsahapot etsivät jotain aukkoa limakerroksesta, jotta olisivat päässeet puremaan jonkinlaista vatsahaavaa. Näin tulimme Adeniin, jossa bunkrattiin polttoainetta. Aikaa siihen kului nelisen tuntia. Miehet tekivät edullisia ostoksia, sillä saatavana oli vielä taxfree-tuotteita. Kamerat olivat siellä edullisia. Englantilaiset olivat lähdössä ja luovuttamassa vallan paikallisille asukeille. Adenissakin oli jo kovat kamppailut arabiryhmien kesken, siitä kuka saisi vallan brittien lähdettyä.

Leppeät ilmat saattelivat meidät Pakistanin rannikolle Indus-virran suistoalueelle ja Karachin redille. Siinä jouduimme makaamaan viikon päivät. Pojat kalastelivat ja minä tein "portugalilaista lypsyjakkaraa". Sen mallin näin eräässä baarissa Lissabonissa. Tein siitä aikoinaan skitsin muistilehtiööni. Materiaalina minulla oli paksuja lautoja, jotka sain puretuista apukoneen varaosalaatikoista. Försti ja konekolmonen olivat ahkerat onkijat. Kerran laskettiin parinkymmenen kalan joukosta vain harvoja samoja yksilöitä. Försti perkasi muutaman ahvenen näköisen kalan ja pani ne pannulle paistumaan. Kalat paksahtelivat kuin nallipyssyllä olisi ampunut. Samalla palaset hyppivät pannulla. Kolmonen jätti herkut förstin syötäväksi. Lajirunsaus oli hämmästyttävä. Laivan vierestä lipui kerran valtava rausku. Kirkkaassa vedessä ei oikein tiennyt kuinka syvällä se oli, mutta pituuden arveltiin olevan yli kaksi metriä. Ahterissa muutamat miehet onkivat "ankeriaita". Satamaan tullessa ne osoittautuivat myrkyllisiksi merikäärmeiksi, kun alkuasukkaat niitä kammoksuivat.

Laituriin tullessamme laivaan ryntäsi iso joukko häliseviä miehiä. Osa oli satamatyöläisiä, mutta mukana tuli erilaisia bisnesmiehiä. Jotkut myivät sahakalan nokkia ja jollakin taas oli kaupattavana mungo, jonka ympärille oli kietoutunut käärme. Eräs mies esitti käärme kontra mungo taistelun ahterikannella. Ensin hän keräsi kolehdin. Säkistä hän veti esille mungon, jonka kaulassa oli köysi. Korissa oli yli metrin mittainen musta käärme. Mies pudotti käärmeen täkille. Samalla hän löysäsi mungon liekaa. Mungo teki salamannopean hyökkäyksen käärmeen kimppuun. Hampaat tikkasivat kuin ompelukone käärmeen päätä. Mies kiskaisi käärmeen pois mungon hampaista. Näytti siltä, että käärmeen taru oli lopussa. Käärme joutui uudelleen luikertelemaan kuumalle kannelle. Mungo iski taas käärmeen päähän ja pureskeli sen tohjoksi, vaikka mies kiskoi mungoa toisaalle ja käärmettä eroon sen hampaista. Kerran vielä yritys saada käärme liikkeelle, mutta sen taru oli lopussa. Porukka rupesi huutamaan esitystä huijaukseksi. Vaadittiin kobra tappelupariksi. Mies selitti, että kobra on liian kallis. Jos mungo sen tappaa niin hänen sirkuksensa on loppu. Seuraava ohjelma oli käärmeenlumoojan esiin soittelema kobra. Hänellä oli jostain hedelmästä ja parista ruokopillistä tehty soitin. Sillä mies soitteli alakuloisia säveliä, jolloin kobra nosti huojuen päätään. Se tuli melko ylös, mutta ei pois korista. Tämän jälkeen soittaja vaivutti käärmeen takaisin koriin pannen kannen päälle. Försti osti muutamalla kolikolla käärmeenlumoojalta hänen pillinsä.

Eräs päivänpaahtama mies tuli näyttämään minulle paperin jossa luki suomeksi: "Tämä mies on Pakistanin paras ennustaja. Ennustukset käyvät toteen. (Riippuu paljon maksetusta summasta). Samoin hän on Belutsistanin paras liikavarpaiden imijä. Voin suositella. Hurtti Ukko, päällikkö s/s Melbourne". Hän yritti ennustaa minulle, mutta minä kieltäydyin. Sanoin, että ei ole hyvä tietää etukäteen elämästään. Savukkeen hänelle tarjosin, jolloin hän sanoi: - "You are a happy man".

Eräänä päivänä lähdin kipparin kanssa maihin. Sataman portilla sanottiin olevan takseja. No, olihan siellä vaunuja, mutta niitä veti kamelit. Kova kälkätys kävi kuskien kesken, kun he kehuivat juhtiaan tai vaunujaan. Nousimme mustalla kankaalla katettuun vaunuun. Siellä oli tukahduttava haju. Pressusufletteja oli ilmeisesti kyllästetty kamelin virtsalla, kun ne niin pahalle haisivat. Piti yrittää haukkoa ilmaa sivuikkunasta. Useat kamelit veivät meidän laivan lastia kaupunkiin päin nelipyöräisillä kärryillä. Niitä oli siellä kymmeniä menossa ja tulossa. Joskus näkyi autojakin, mutta ne olivat yleensä armeijan jeeppejä. Intian ja Pakistanin välillä oli taas joku kriisi, ja he panettelivat radiossa toisiaan päivittäin.

Tullessamme keskikaupungille poistuimme kyydistä. Eräässä kadunkulmassa näimme mustaksi paahtuneen alastoman miehen. Hänellä oli takapuoleen asti roikkuva musta tukka. Kädessä oli messinkinen soittokello, jota hän kilautteli, ylittäessään kadun. Autot pysähtyivät jarrut kirskuen. Mies meni niin kuin ei autoja olisi ollutkaan. Myöhemmin kerroimme meklarille miehestä. Hän totesi vain lyhyesti: -"Holy man". Jossain seuraamme liittyi nuori mies. Hän puhui hyvin englantia. Ei mitään sellaista "hollywoodpakistania". Kertoi olleensa Lontoossa opiskelemassa lääketiedettä. Mies seurasi meitä erääseen ravintolaan, jonne aioimme mennä juomaan jotain virkistävää. Tämä oli onneksi sellainen paikka jossa tarjoiltiin olutta. Karachissa ei joka paikassa ollut anniskeluoikeuksia. Mies sai pari olutta, ja niitten vaikutuksesta hän muuttui kummalliseksi. Tyyppi alkoi suoraan sanoen pottuilla. Silloin jätimme hänet sinne kiroilemaan. Olikohan saanut potkut lääkiksestä ?

Valkokypäräiset poliisit ohjasivat kaoottista liikennettä. Pikkulapset vetivät suurta muuttokuormaa kaksipyöräisillä kärryillä katua eteenpäin. Kaksitahtiset mopot jättivät sinisiä savupilviä jälkeensä pörrätessään muun liikenteen seassa. Ohittaessamme erään pankin, näimme sen oven kummallakin puolella istuvat vartijat. Parrakkaat vanhat miehet, joitten rinnalla oli ristiin vedetyt patruunavyöt. Kaksipiippuiset haulikot pystyssä jalkojen välissä. Valppaasti he seurasivat kaikkia ohikulkijoita. Täällä oli vallalla sellainen tyyli, että mies, jolla oli suuri nippu avaimia roikkumassa vyössään oli "tärkeä". Se oli merkki siitä, että hänellä oli varjeltavaa omaisuutta. Torilla oli myytävänä vanhojen avaimien nippuja sellaisille, jotka tarvitsivat tällaisia kunniamerkkejä. Minä otin valokuvia lapsista ja vahtiukoista työssään. Katuelämästäkin sain joitakin kuvia.

Kävimme katsomassa leijonia Karachin eläintarhassa. Laihat, surkean näköiset leijonat ja tiikerit kävelivät kopeissaan hermostuneesti edestakaisin. Apinat kiipeilivät häkkiensä verkkoseinillä ja ilkkuivat meitä. Tullessamme eräälle pienelle betonisillalle, vastaamme tuli norsu, jonka selässä oli kaksi nuorta miestä. Väistin aivan betonikaiteen viereen päästäkseni norsun menemään ohitse. Se kuitenkin pysähtyi ja alkoi kärsällään hamuilla minun housun taskuja. En päässyt siitä mihinkään. Toinen miehistä sanoi, että se haluaa rahaa. Silloin annoin jonkun kolikon "kärsälle". Norsu nosti kärsänsä ja antoi lantin miehelle. Ilmeisesti se oli liian vähän, kun norsu alkoi uudestaan ahdistella. Minun piti antaa vielä toinen lantti. Silloin norsu hellitti ja alkoi liikkua eteenpäin. Miehet norsun selässä nauroivat.

Tullessamme takaisin laivalle päin menimme kamelitorin kautta. Siellä eräs kuski esitteli omaa kameliaan. Pienestä maksusta hän pani kamelin nauramaan. Sain siitä pari kuvaa. Surkeinta oli tässä tarinassa se, että joku kähvelsi sen kameran ennen kuin lähdimme Karachista. Kerran ostettiin förstin kanssa kärrikuormallinen saviruukkuja. Laivalle tuotaessa oli siinä ylimääräisiä apulaisia, kun ruukut tuotiin hyttiin. Panin kameran naulaan ja siitä sen joku oli napannut. Kameroita aina saa, mutta mielenkiintoisten kuvien häviäminen keljutti.

Lähtiessämme Karachista ulos oli kova sumu. Vähän matkan päässä poijuväylällä oli joku iso malmilaiva poikittain. Meidän laiva törmäsi siihen ja reelinkiin tuli pieniä vaurioita. Juoksin hakemaan kameraa ja etsin sitä eri puolilta hytistä, mutta eihän sitä enää siellä ollut.

Seuraava satama oli Bombay. Siellä tuli eräs kelloseppä hakemaan pakettiaan. Se oli matkustajahytissä arvolastin joukossa. Iltaruokailu oli juuri menossa ja kippari pyysi miehen syömään. Muutaman viskin hän myös sai. Sitten ilmeni, että mies ei uskaltanut lähteä enää maihin, kun oli juovuksissa. Intialaisille oli kovat lait, jos oli humalassa. Siitä saattoi saada jopa vankeutta. Hän sai mennä hospitaaliin nuukkumaan. Aamulla mies sitten käppäili maihin kellojensa kanssa.

Eräänä päivänä förstin kanssa lähdimme maihin tutustumaan Pharsien "hiljaisiin torneihin". Tämä oli vanha persialainen uskonlahko, joka syötti kuolleet korppikotkille. Saimme erään taksin viemään meidät sinne hautauspaikalle. Alueen ympärillä oli korkea muuri. Rautaportista pääsimme sisään, kun kuljettajamme oli selittänyt asian. Muurin kyljessä oli metallilaatta, jossa luki: "Sorgastronomii Pharsii". Vielä jotain muuta tekstiä, jonka kirjoitin ylös, mutta sitä en nyt muista. Alueella oli pieni hautausmaa, johon oli haudattu jotain kuuluisia inkarnaatiotapauksia. Siellä oli nimet, syntymä-ajat ja kuolinajat. Toisessa haudassa oli sama ihminen uudelleen syntyneenä ja kuolleena taas ajallaan. Sitä sietää siis miettiä. Siirryimme varsinaisten tornien luo. Alueella oli paljon palmuja, joitten kuluneissa latvoissa kyyhötti korppikotkia. Meidän tullessa aukealle, korppikotkat terästäytyivät ja alkoivat kohotella siipiään. Paikalla oli kaksi pyöreätä tornia, ns. "Silent Towers". Ne muistuttivat nurinpäin asetettuja kukkaruukkuja, jotka olivat auki yläpäästään. Eivät kovin korkeita leveyteensä nähden. Halkaisijaltaan isompi torni oli ehkä kymmenen tai viidentoista metrin levyinen. Ensimmäisen tornin edustalla oli katafalkki, jossa ruumiit siunattiin. Lyhyet portaat johtivat peltiovelle. Sitä kautta ruumiit asetettiin lattiana olevalle teräristikkoalustalle. Nyt siellä ei ollut ruumiita, mutta meidän tullessamme tornin lähelle, muutama korppikotka leijaili muurin reunalle kurkistamaan. Avaimenreiästä näimme sisälle. Ritilällä oli joitain luita hajallaan. Försti otti valokuvan avaimenreiän kautta tornin sisäpuolisiin tiloihin. Tunnelma oli hieman outo. Försti nappasi maasta erään luunkappaleen pistäen sen salaa taskuun. Aurinko paistoi kuumasti ja silti tuli hieman kylmä olo. Oppaana oleva vanha mies saatteli portille ja kätteli ennenkuin poistuimme muurien toiselle puolelle. Autonkuljettajamme oli siellä meitä vastassa. Hän viittasi kadulle ja sanoi: -"Holy man". Kymmenkunta ihmistä oli piirissä katselemassa erästä "pyhää miestä", joka makasi maassa ja sätkytteli siinä. Silmät olivat nurin päässä. Suusta tuli jotain mökellystä ja valkeata vaahtoa. Mies meni välillä kaarelle ja pudottauduttuaan alas, iso pölypilvi tupsahti maankamarasta. Försti sanoi minulle: - "Selvä kaatumatauti".

Myöhemmin laivalle tullessamme kysyin siitä luusta, jonka hän oli ottanut maasta. Försti sanoi sen olevan polven kappaleen. Hyttiin tullessaan hän pani sen piirongin päälle lautaselle. Seuraavana aamuna luu oli hävinnyt hytistä. Försti tiukkasi messikallelta: -"Mihin se luu on joutunut siitä lautaselta ?". -"Jaa, minä luulin, että se oli syöty jo".

Bombayssa oli osittainen kieltolaki. Ulkomaalaiset samoin kuin merimiehet saivat erikoisluvalla nauttia olutta. Meille annettiin kahden viikon paperi, joka oikeutti kahteen olutpulloon päivässä merimiesklubilla. Menimme käymään klubilla, jonka hoitajana oli katolinen pappi. Hän tervehti meitä kädestä ja kyseli meidän Pharsii-reissusta. Klubilla oli vilpoista ulkoilmaan verrattuna. Siellä näkyi meidän laivamme muitakin miehiä. Meillä ei ollut kuin toisen pullon ransuuni saamatta, kun olimme aikaisemmin päivällä käyneet klubilla ja juoneet yhden pullon. Konekolmonen viittoili meille ja lupasi tilata seuraavat kaljat. - "Meidän ransuuni on jo täynnä. Tämän päivän kaljat on jo saatu", sanoin hänelle. - "Sahib saa aina mitä haluaa", sanoi kolmonen. Hän viittasi tarjoilijalle ja teki tilauksen. Hän maksoi oluet, joissa oli "sahiblisä". Seuraavina päivinä joku oli ollut juomassa olutta klubilla. Kun häneltä tiedusteltiin montako sait ? - "Pari virallista ja sitten muutama "sahibkalja".

Iltaisin jalkakäytävät olivat täynnä ihmisisä, jotka makailivat rättiläjissä tai papereiden päällä. Joissakin kohdissa oli liidulla piirretty "osakkeen" rajat. Ylempää alaluokkaa edustivat ne ihmiset, jotka nukkuivat vuoteissa. Verkkopohjaisia sänkyjä oli päivisin pystyssä muurien vierillä.

Seuraava satama oli Madras. Siellä käytiin myös Officer's Clubilla. Kipparin kanssa otettiin riksa, jonka kuski juoksi liikenteen seassa hengenvaarallisesti autojen ja muiden vankkureiden välissä. Klubilla oli elävää musiikkia, jota esitti trio. Kitaransoittaja, huilisti ja basso. Kitara oli perinteinen soitin, mutta huilunsoittajalla oli joku omatekoinen "pilli". Basso taas oli huippulaite. Parin kaljakeissin kokoinen pahvilaatikko, jonka läpi oli vedetty paksu pumpulinaru, joka oli kiinnitetty noin 60 - 70 senttimetrin pituiseen kapulaan. Tätä kapulaa tiukkaamalla ja löysäämällä saatiin bassosoittimen kaltainen efekti.

Seuraavana yönä kolmosruumassa oli tulipalo. Sinne oli jäänyt valaisin eli aurinko alassuin jonkin rojukasan päälle ja siitä syttyi tulipalo. Koneykkönen oli stopparissa ja hän kävi laskemassa hiilidioksiidia ruumaan, jonka vaikutuksesta tuli sammui. Puolen tunnin päästä tuli palokunta.

Madrasista siirryttiin Kalkuttaan. Laivamme oli joen oikealla rannalla ensimmäisessä paikassa Gangesvirran yli johtavan rautasillan lähellä. Sillan ja meidän välissä oli vain asuntoproomuja ja joitakin pikkupurkkeja. Hyökyaaltojen takia peräkiinnitys jouduttiin tekemään ankkurikettingillä. En muista oliko kettinki laivan oma vai tuliko se maista. Hyökyaalto tuli pari kertaa vuorokaudessa, ja se oli korkeimmillaan 4.2 metriä. Pääkone piti olla aina hyökyaallon aikana valmiudessa ja stopparimestari konehuoneessa. Eräänä yönä hyökyaalto rysäytti niin voimakkaasti, että peräketju irtosi ja laiva kääntyi poikittain painaen proomuja tieltään. Kone saatiin heti käymään ja laiva ajettua takaisin laituriin. Satamakapteeni tuli jotain räyhäämään, mutta försti ei laskenut häntä laivaan. Laakonki oli ylhäällä, eikä sitä laskettu alas.

Joskus päiväaikaan katseltiin, kun jokea alas meni lehmän raato, korppikotka kyydissä ja pää ruhon sisuksissa. Joki teki tällä kohdalla kaarroksen oikealle ja samalla se kapeni, joka vaikutti voimistavasti hyökyaallon vaikutukseen. Vastarannalla oli laaja betoninen luiska, jossa oli ruumiiden polttorovioita. Edellisen hyökyaallon mentyä ohi ja joen pinnan alkaessa laskea, rupesivat ihmiset kasaamaan roviopuita ja tuoda ruumiita poltettavaksi. Ruumiit eivät palaa seuraavan hyökyaallon mennessä. Hyökyaalto pyyhkäisi roviot mukanaan ja taas oli laani tyhjä vähäksi aikaa. Proomuväet uivat ruskeassa vedessä vaatteet päällään. Pesivät hampaansa ja purskuttelivat vettä suustaan. Noustessaan perämiseen tehtyjen askelmien avulla kannelle, he riisuivat vaatteitaan ja hakkasivat niitä kanteen. Sen jälkeen he ripustivat hurstit narulle kuivumaan.

Kaupungilla oli kova vesipula. Laivallekin oli tilattu vettä, mutta sitä ei luvattu toimittaa. Kaduilla oli vesilammikoita, kun risoista vesijohdoista virtasi vettä maan pinnalle. Lapset ottivat purkeilla isompiin astioihin vettä kotiin vietäväksi. Kova jano oli, mutta ei arvannut vesikauppiailta vettä pyytää, kun näki mistä sitä saatiin. Oli mentävä johonkin ravintolaan, missä sai pullotettua juomaa. Meniköhän meidän tuomamme isot putket Kalkutan vesihuollon parannukseen. Niitten purkaminen oli hidasta hommaa. Putki kerrallaan nousi "vesikraanalla" maihin. Nämä tekniikan dinosaurukset tekivät työtään verkkaisesti. Niitä oli tuotu joskus ammoin Englannista, kun ne olivat tulleet siellä tarpeettomiksi. Ne saattoivat olla jo kuningatar Wictorian ajoilta.

Perämiehillä oli kova työ vahtia satamatyöläisiä, kun heidän mukana hävisi lastia maihin. Risoja laatikoita oli ruumassa. Kävin kerran siellä katsomassa ja löysin rojujen seasta lastina olleen puhalluslampun, joka oli kiirreessä jäänyt viemättä. Viidenkymmenen kappaleen laatikosta oli 49 hävinnyt. Eräässä matkustajahytissä oli "supercargo", jolle perämies meni ilmoittamaan varkauksista. Siellä oli juuri varas jakamassa saalistaan supercargon kanssa. Heillä oli säkillinen mekaanisia tukanleikkuukoneita, joita he lajittelivat eri kasoihin. Kun lasti alkoi vähetä niin rojua alkoi olla ruumissa joka puolella. Siellä oli hajoitettuja paketteja, joista tavarat olivat hävinneet. Mystillinen juttu oli eräitten isojen rullalaakereiden katoaminen. Ne painoivat useita kiloja, joten ei niitä ryysyissä olisi luullut voitavan piilotella. Satamaduunarit tekivät lakon, kun perämiehet ottivat niiltä koukut pois, joilla he tekivät pahoja jälkiä paperirulliin. Samoin niitä koukkuja käytettiin pakettien rikkomiseen. Pari kolme miestä repivät paketteja eri suuntiin niin, että laatikot putosivat johonkin alemmalle tasolle ja siellä revittiin nurkka auki ja tutkittiin sisältöä.

Postia meni maihin. Yliperämies pyysi vastaanottajan kuittauksen papereihinsa. Mies ei suostunut kuittaamaan vaikka tarkastus oli jo tehty ja kaikki oli tallella. Hän vaati palletin nostettavaksi maihin, missä hän sen kuittaa. Försti sanoi: - "Nimi paperiin, niin saat pakettisi". - "Tavarat pitää saada maihin", huusi mies. - "Tavarat tulee maihin heti, kun pistät nimen paperiin". Viimein mies uskoi, että postia ei saa maihin ennen kuin hän allekirjoittaa paperit. Hän meni seisomaan pakettien kanssa lavalle ja meni maihin samalla nostolla. Heti siellä laiturilla tuli useita miehiä kantamaan paketteja sisälle varastoon. Kuinkahan monta pakettia joutui harhateille. Tanskan suurlähetystön mies tuli hakemaan omaa postiaan. Muutama paketti löytyi, mutta yksi oli kateissa. Siitä tuli kova tutkinto, että missä se lähetys on. Ei sitä löytynyt mistään. Sekin paketti löytyi myöhemmin stuertin kylmävarastosta. Sen sisältöna oli kuulema ollut juustoja ja sikareita.

Eräänä päivänä tulli tuli sanomaan, että nyt on mahdollista saada olutta ulos "sikellista". Minulla oli kaksi sadan pullon laatikkoa Carlsberg-olutta varastossa. Savukkeita annettiin kipparille muutama kartonki, joista hän saisi jakaa tarvitsijoille. Tulli lupasi yhden keissin olutta. Kipinän kanssa tartuimme vanerilaatikkoon, johon olut oli pakattu, ja nostimme sen käytävälle. Tulli ensin aikoi nostaa metelin niin suuresta laatikosta, mutta minä sanoin, että yksi keissi oli luvattu. Hän käski avata laatikon, koska sen päällä ei ollut mitään merkintöjä. Avasin kannen raudoituksen, ja siellä pullot olivat hienosti olkipusseihin pakattuna. Annoin tullille kaksi pulloa ja hän oli tyytyväinen. Minun ei tarvinnut raahata laatikkoa, vaan sain innokkaita avustajia. Veimme lastin päivähyttiini ja rupesimme innokkaasti tarkastelemaan sen sisältöä. Myöhemmin joku totesi katsellessaan olkia lattialla, että tämähän on kuin Jukolan poikien joulutupa.

Pari viikkoa meni Kalkutassa. Ei se kaupunki mikään miellyttävä paikka ollut. Liikaa ihmisiä ja suurta köyhyyttä. Vammaisia kerjäläisiä ryömi ihmisten jaloissa ojennelleen rahapurkkejaan. YK:n joukkoihin värvättiin sotilaita. Menimme värväystoimiston ohi ja katsoimme sitä valtavaa miespaljoutta, joka oli pyrkimässä YK-joukkoihin. Siinä oli selvästi aliravittuja, luurangonlaihoja miehiä, joista ei sotilaita olisi saanut parhaalla sapuskallakaan.

Lasti oli purettu. Matka Chittagongiin alkoi. Mennessämme suistoalueella jokiuomaa alaspäin näimme muutaman pikkupojan heittelevän meidän täkiltä lankkuja ja lautoja yli laidan. Missä lie olivat laivaan piiloutuneet. Se oli rojupuuta, joten saivat heitellä. Saatuaan tarpeeksi puutavaraa, pojat sukelsivat jokeen. Siellä he nauraen huiskuttivat meille. Maasto oli erittäin alavaa. Ohitimme Birla Pur Power Housen, jonka edustalla tumma mies ohjasi isoa katettua venettä hiljaisessa myötävirrassa yläjuoksun suuntaan. Vastaamme tuli valtava heinäkuorma, jota pari miestä hoiteli pitkillä airoilla ohjaen. Varsinaista venettä ei näkynyt kuorman alta kuin hieman keulasta ja perästä. Kuorman päällä istui joku mies torkkuen. Joella oli kova liikenne. Laivojakin tuli joskus vastaan, ja siinä seassa ajelehti nousuveden aiheuttaman virran mukana kaikennäköisiä kuormaproomuja tai miksi niitä lienee nimitettykään.

Chittagong oli lähellä Burman rajaa, matalalla suistoalueella. Itse kaupunki oli aika surkean näköinen. Yksikerroksisia hökkeleita silmänkantamattomiin. Eräs korkeampi rakennus oli joku hotelli. Kippari tilasi maista vahtimiehen. Meklari järjesti vahdin. Hän oli nuorehko mies, joka oli puhelias ja ystävällinen. Päiväpalkakseen hän kertoi saavansa viisi rupiaa. Se oli murto-osa siitä maksusta minkä kippari maksoi meklarille.

Kävin förstin kanssa torilla ostamassa lasten korituoleja ja muutaman vasun. Ne olivat erittäin halpoja. Torin laidalla oli käsityöläisiä askareissaan. Katselimme seppien työskentelyä. He tekivät taitavasti säilykepurkeista ja romupellistä tarpeellisia talous- ja muita kaluja. Ei siellä oikein muuta ollut, mitä olisi voinut ostaa. Ennen lähtöämme vahtimies antoi förstille ja minulle muistoksi vesipiiput. Itse härveli oli savesta valettu ja siihen oli kiinnitetty puiset putket.

Chittagongin jälkeen suuntautui matkamme kohti Bangkokia, josta saisimme lastin Eurooppaan. Mutta se onkin jo toinen tarina.

Tarinoita:        


2008 Copyright MS White Rose History Team - All Rights Reserved